Yleisin naisten sormuksen koko

Jos olet ostamassa sormusta vaikkapa lahjaksi, niin sormuksen koon valinta saattaa tuottaa joskus vaikeuksia etenkin verkkokaupasta tilatessa, ellei ole jo etukäteen tietoinen koosta. Sormen koko saattaa vaihdella päivän aikana varsinkin aamuisin ja iltaisin, koska silloin yleensä saattaa esiintyä eniten turvotusta. Myös viileä ja lämmin sää vaikuttavat luonnollisesti osaltansa sormen koon vaihteluihin. Sormuksen koko on kuitenkin mahdollista selvittää. Tämän oppaan jälkeen sinulle selviää, mikä on yleisin naisten sormuksen koko!

Yleisin naisten sormuksen koko – mikä se on?

Keskimääräinen naisten sormuksen koko on 52-54mm. Luonnollisesti tämä ei kuitenkaan päde kaikkiin naisiin eikä kaikkiin tilanteisiin. Siispä sormen koko määrittää millainen sormus siihen mahtuu. Kokoon vaikuttaa esimerkiksi sormen paksuus sekä muoto, mahdollinen turvotus ja lämpötilavaihtelut. Siispä sormus on oikean kokoinen silloin, kun se ei purista tai ole liian löysä.

On myös hyvä ottaa huomioon sormuksen leveys sormen kokoon suhteutettuna, sillä sormia on luonnollisesti eri kokoisia ja muotoisia. Lyhyempiin sormiin sopivat paremmin ohuemmat sormukset. Sen sijaan leveämpi sormus pääsee oikeuksiin pidemmissä sormissa. Myös kapeat ja pienet sormet antavat ohuille sormuksille enemmän näyttävyyttä. Ja paksumpiin sormiin on parempi valita leveämpi tai paksumpi sormus.

Vinkkejä sormuksen koon mittaamiseen kotona

Jos olet tekemässä yllätystä vaimollesi, ja haluat olla mahdollisimman huomaamaton, voit mitata myös naisesi sormuksen koon kotona! Aina ei tarvitse lähteä kultasepänliikkeeseen selvittämään sormuksen kokoa, vaan sen voi onneksi myös mitata kätevästi ja helposti kotona. Koko ilmoitetaan sormuksen sisämitan halkaisijana millimetreinä. Koon voi selvittää mittaamalla jonkin oman jo käytössä olevan sopivan kokoisen sormuksen sisähalkaisija, esimerkiksi viivottimella tai työntömitalla. Tämä mitta on siis sormen ja sormuksen koko.

Toinen tapa on yksinkertaisesti mitata sormen ympärysmitta mittanauhalla ja muuntaa koko halkaisijaksi netistä löytyvän mittataulukon avulla. Sormen ympärille voi myös kietoa villalangan tai vaikka pahvisuikaleen. Tällöin langan tai suikaleen pituus mitataan viivottimella. Lankaa ei tule kuitenkaan kietoa liian tiukalle, vaan olisi hyvä jättää sille hieman tilaa, sillä sormuksen olisi mentävä nivelten yli.

Kolmas tapa on myös tulostaa paperille sormen mittaamiseen tarkoitettu pala paperia.  Netistä löytyy paljon erilaisia koko-oppaita, jotka voivat tulostaa. Kunhan muistat, että skaalaus on täydellinen 100 prosenttia, niin mikään ei voi mennä pieleen! Enää ei tarvitse yrittää mitata sormen paksuutta narunpätkällä ja toisen nukkuessa.

Älä tee kuitenkaan tätä virhettä

Jos käyt hänen korukaapillansa, ja löydät sieltä muita sormuksia, älä hämäänny siitä liikaa. Hän käyttää niitä varmasti eri sormissa tai eri kädessä, ja koko voi olla aivan eri mitä vasemmassa nimettömässä. Näin et saa aikaan kuin harmia itsellesi

yleisin sormusten koko

Mitkä asiat vaikuttavat sormien kokoon?

Sormet elävät vuorokauden ja lämpötilavaihtelujen mukaan. Aamuisin ja iltaisin sormissa on yleensä eniten nestettä, joten tällöin ei ole oikea hetki selvittää sormuksen kokoa. Myös rasvakerroksella on luonnollisesti oma vaikutus sormien paksuuteen. On otettava lisäksi huomioon, että käden eri sormet ovat erilaisia. Lisäksi esimerkiksi oikeakätisillä on oikean käden sormet isommat johtuen vahvemmista lihaksista.

Lämpötilavaihtelut vaikuttavat myös sormien kokoon. Kesähelteellä tai muissa lämpimissä olosuhteissa sormet turpoaa nesteen kerääntyessä kudoksiin, joten tällöin liian pieni sormus saattaa jumittua. Esimerkiksi pakkasella sen sijaan ilmiö saattaa olla päinvastainen, vääränkokoinen sormus saattaa jopa luiskahtaa sormesta pois hanskaa riisuessa. Nämä seikat kertovatkin paljon siitä, onko käytössä oleva sormus alkujaankaan ollut sopiva.

On siis huomioitavaa, että sormus sopii vuorokauden ajasta tai lämpötilasta riippumatta. Siksi onkin tärkeää, että oikean sormuskoon selvittämiseen ja mittaamiseen panostaa ennen sormuksen hankkimista välttyäkseen ikäviltä yllätyksiltä ja jopa pahimmassa tapauksessa suurelta rahanmenolta. Jos on epävarma sopivuudesta, voi myös aina kääntyä alan ammattilaisten puoleen. Koruliikkeissä mitta selviää kätevästi ja luotettavasti.

Sormusta on aina helpompi pienentää, kuin suurentaa

Muista, että sormusta on helpompi pienentää kuin suurentaa! Eli jos mikään keino sormuksen mittaamiseen ei onnistu – voit valita hieman isomman sormuksen, ja sitä voi pienentää liikkeessä. Suurentaminen on kuitenkin huomattavasti vaikeampaa.

Kun koko on selvillä, ei muuta kuin sormuksen hankintaan

Suosittuja sormuksen materiaaleja ovat hopea (sterlinghopea = 925 hopea), keltakulta 18K, 14K, 10K (mitä pienempi karaattimäärä, sitä vähemmän puhdasta kultaa), valkokulta ja platina. Hopea on kaunis ja edullinen materiaali, jota käytetään paljon sekä arjessa, että juhlassa. Sitä on myös helppo muokata esimerkiksi koon muutoksissa. Se vaatii myös säännöllistä kiillotusta säilyttääkseen kirkkautensa.

Kulta on aina ollut perinteinen ja suosittu kihla- ja vihkisormusmateriaali. Siinä on pehmeä ja kiiltävä metalli, joka eroaa muista metalleista keltaisen värinsä perusteella. Se säilyttää myös hyvin kiiltonsa vedessä ja ilmassa. Valkokulta on metalliseos, jossa on puhtaan kullan lisäksi esimerkiksi hopeaa, platinaa ja palladiumia. Ennen sitä seostettiin nikkelillä, mutta allergisoivan ominaisuuden vuoksi se on kielletty Suomessa.

Platina muistuttaa valkokultaa, mutta on kestävämpää. Sen värisävy ei myöskään muutu käytössä ja se on lisäksi hypoallerginen. Muita suosiotaan kasvattaneita materiaaleja ovat esimerkiksi kihla- ja vihkisormuksina käytettävät kevyet ja kestävät titaanisormukset sekä vahva ja edullinen terässormus, mikä ei myöskään sisällä nikkeliä. Jokainen materiaali tarjoaa lisäksi eri tyylisiä sormuksia, joten valinnanvaraa on.