Naisten ilta tarjottavat

Joskus voi kulua pitkäkin aika ettei tule tavattua ystäviä. Tästä syystä naisten ilta onkin loistava ratkaisu kerätä kaveriporukka yhteen ja vaihtaa kuulumisia. Se tuo myös piristystä arkeen. Osana naisten iltaa kuuluvat tietysti hyvät juomat unohtamatta herkullisia ruokalajeja. Menun olisikin hyvä koostua monenlaisista herkullisista vaihtoehdoista. Iltaa voi lisäksi värittää musiikilla ja vaikkapa hyvällä leffalla. Oppaamme naisten ilta tarjottavat kertookin kattavan paketin, eikä tämän luettua tarvitse enää miettiä!

Mistä naisten ilta koostuu?

Naistenillassa ystävät kokoontuvat yhteen vaihtamaan kuulumisia ja muistelemaan menneitä. Keskustelua voidaan käydä myös vaatteista, kampauksista sekä muista muoti-ilmiöistä. Sisustamiseen liittyvät asiat herättävät myös usein keskustelua. Lisäksi henkilökohtaisia asioita voidaan ruotia, jopa sairauksista lähipiirin kuolemantapauksiin. Tässä tietenkin vaikuttaa myös se kuinka läheisistä ystävyksistä on kyse ja mistä kukin haluaa avautua.

Rakkaus- ja parisuhdeasiat kuuluvat miltei poikkeuksetta naisten iltaan myöskään juoruiluja unohtamatta. Nauru on oleellinen osa iltaa, mutta itkukin on tervetullutta. Hyvä musiikki rentouttaa tunnelmaa. Elokuvan tai jonkin sarjan katselu voi kuulua myös repertuaariin unohtamatta perinteisiä lautapelejä. Pääasia on se, että tunnelma olisi mahdollisimman rento ja jokaisella olisi hauskaa, kukaan ei saisi kokea ulkopuolisuuden tunnetta.

Naisten illan tärkeimpiä osioita ovat syöminen ja juominen. Lohipiirakka toimii aina sekä myös jälkiruokana suklaakakku. Ja plussana näissä tietysti oma kädenjälki. Täytetyt avokadot ovat myös yksi hyvä vaihtoehto. Drinkit kuuluvat usein naisteniltaan, mutta täytyy muistaa että alkoholitontakin vaihtoehtoa täytyy olla tarjolla. Ihan perus limpparitkin voivat ajaa yhtä hyvin saman asian.

Juomapuoli

Naisten illassa juomilla on oma roolinsa. Luonnollisesti alkoholipitoiset drinkit rentouttavat tunnelmaa. Skoolaamalla luodaan yhteisöllisyyden tunnelmaa ja juhlavuutta. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että kaikki eivät välttämättä käytä alkoholia. Siksi olisi kohteliasta kunnioittaa heidän arvojaan ja tarjota myös alkoholittomia vaihtoehtoja pelkän veden sijaan. Kaupoissa myydään monenlaisia alkoholittomia juomia ja niitä voi itsekin valmistaa helposti.

Viinit, skumpat ja drinkit oltava hallussa

Juomilla on oma roolinsa niin juhlissa kuin illanistujaisissakin. Naisten illan juomatarjoilua laatiessa kannattaa miettiä jokaiselle sopivia vaihtoetoja. On olemassa lukuisia erilaisia reseptejä makuhermoja herätteleviin aperitiividrinkkeihin. Ne sopivatkin erinomaisesti osana illan tunnelmaa. Erilaisia ainesosia sekoittamalla voi loihtia myös mainion alkujuoman. Näitä tutustumisenarvoisia ohjeita helppojen juomien tekoon löytyy tietenkin netin ihmeellisestä maailmasta.

Laadukas punaviini sopii myös hyvin niin sanotuksi tervetuliasimaljaksi. Viinivaihtoehtoja on myynnissä monenlaisia, joten valinnan vaikeutta voi olla. Jos ei osaa päättää, voi aina kääntyä vaikka myyjän puoleen ja kysyä mitä hän suosittelisi tai mitä viiniä ostetaan eniten illanistujaisiin. Valkoviini ja kuohuviini käyvät myös yhtä hyvin punaviinin sijaan, mutta ehkä punainen väri tuo enemmän naisellisuutta iltaan.

Etenkin itsevalmistetut boolit ja drinkit kasvattavat suosiotaan. Perinteisesti juhlissa tarjottavaa boolia voi kokeilla itse valmistaa myös naisten iltaan. Sen perinteiset pääraaka-aineet ovat hedelmämehut ja kivennäisvesi. Alkoholipitoisessa boolissa käytetään alkoholijuomia, kuten valkoviiniä, vermuttia, likööriä tai votkaa. Jäitä ei pidä myöskään unohtaa. Boolimaljassa tai -kannussa juoma pääsee oikeuksiinsa raikkaalla ulkonäöllään herättäen janon tunteen.

Älä unohda alkoholittomia juomia

Mocktail, eli alkoholiton drinkki, on myös yksi varteenotettava juomavaihtoehto naisten iltaan. Aina mukana voi olla ystäviä, jotka eivät käytä alkoholia, joten heidän valintaa pitää kunnioittaa. Netistä löytyy useita helppoja alkoholittomien juomien valmistusohjeita mausta tinkimättä. Mocktail syntyy helposti keittiön perustarvikkeilla. Myytävänä on myös valmiita settejä, jotka sisältävät kaiken tarpeellisen mocktailin tekoon.

Mocktailin valmistuksessa tarvitaan usein murskainta, ravistinta, siivilää, tehosekoitinta ja jääpalamuotteja. Tasokas mocktail on valmistettu aidoista ja laadukkaista raaka-aineista. Tuorepuristetut mehut, tuoreet hedelmät ja yrtit antavat juomalle aidon maun. Raaka-aineissa olisi suotavaa pyrkiä tasapainoiseen makuelämykseen. Maku ei saisi peittää toista makua alleen. Myös makeudessa ja hapokkuudessa olisi hyvä pyrkiä keskinäiseen tasapainoon.

Aina voi käyttää myös muita vaihtoehtoja miettiessä naisten illan alkoholittomia juomia. Esimerkiksi ihan ajattomat perus virvoitusjuomatkin voivat olla hauska vaihtoehto. Yleensä limpparit toimivatkin tilanteessa kuin tilanteessa. Kaupan hyllyiltä löytyykin monenlaista makuvaihtoehtoa. Alkoholijuoman korvaajiksi sopivat loistavasti myös ostettavat alkoholittomat juomat, esimerkiksi alkoholittomat siiderit ja alkoholittomat viinit. Jos oluen ystäviä löytyy, näitäkin on saatavilla ilman promilleja.

Syöminen on iso osa naisten iltaa

On sanomattakin selvää, että ruoka kuuluu oleellisena osana naisten iltaa. Menun voi koostaa monenlaisista herkullisista ruokavaihtoehdoista. Pääruoka, jälkiruoka ja pikkupurtava muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Kannattaa ottaa huomioon myös mahdolliset ruoka-aineallergikot sekä laktoositon ja gluteeniton tarjoilupuoli unohtamatta kasvissyöjiä. Tästä syystä ihanne olisikin pyrkiä sellaiseen kattaukseen, jossa nämä kaikki olisi otettu huomioon yhtenä kokonaisuutena.

Pääruoka on hyvä vaihtoehto

Naisten iltana kannattaa tarjota helposti syötäviä ruokia ja varautua siihen, että niistä riittää kaikille. Siksi onkin tärkeää selvittää etukäteen montako henkilöä on tulossa paikalle. Pääruoaksi sopii hyvin jotain joka vie nopeasti nälän. Tällaisia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi nimihampurilaiset ja Tortilloja useilla eri täytevaihtoehdoilla. Pizza on myös toimiva vaihtoehto yhtä lailla kuin vaikkapa täytetyt avokadot.

Jos haluaa panostaa hieman fiinimpää tunnelmaan ystävien tapaamisen kunniaksi, tällöin esimerkiksi simpukat ovat hyvä vaihtoehto. Sinisimpukat valkoviinissä rapeiden patongin palojen ja majoneesin kera yllättää ystävät herkullisuudellaan. Myös ranskanperunat sopivat simpukkaruokien kaveriksi. Simpukkaillallisen saa valmistettua helposti netistä löytyvien ohjeiden avulla. Muita merellisiä vaihtoehtoja naisten iltaan ovat esimerkiksi lohi-, rapu- ja etanaruoat.

Ruokaisat salaatit kuuluvat myös osana illan tarjontaan. Ne ovat terveellisiä sekä myös samalla raikkaita ja täyttäviä. Pasta- ja perunasalaatit kuuluvat klassikkosalaatteihin, mutta salaattia voi rohkeasti tuunata useilla eri aineksilla. Hyviä vaihtoehtoja salaatin ruokaisuuden lisäämiseksi ovat esimerkiksi couscous, pavut ja juurekset. Mieto ja raikas kyssäkaali on myös kokeilemisen arvoinen lisä erityisesti raastesalaatteihin.

Pikkupurtavaa moneen eri skaalaan

Erilaiset pikkusuolaiset kuuluvat myös naisten iltaan. Myös cocktailpalat ovat mainio vaihtoehto. Erilaiset piirakat ovat hyvä vaihtoehto suolaiseen tarjontaan. Näistä yleisin, lohipiirakka, kuuluu niihin, joilla on yleensä eniten menekkiä illan aikana. Muita kokeilemisen arvoisia piirakkavaihtoehtoja ovat esimerkiksi poro-punajuuripiirakka, pepperoni-paprikapiirakka, broileripiirakka sekä suolainen piirakka. Eikä pidä myöskään unohtaa sipsejä, dipillä tai ilman.

Cocktailpalat maistuvat niin juhlissakin kuin naisten illassa. Tarjolle voi laittaa vaikka useampaa vaihtoehtoa vieraiden erilaisten ruokavalioiden ja makutottumusten vuoksi, joten onkin tärkeää valita tarjottavat siten, että jokaiselle kutsutulle löytyy omaan makuun sopivia herkkupaloja. Klassisimpia tarjottavia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi rieskarullat ja lohimousset sekä juustopallot. Cocktailpalat käyvätkin yleensä hyvin kaupaksi erilaisissa tilaisuuksissa.

Leipomalla jälkiruokaa

Naisten illan aterian jälkiruokana makeilla jälkiruoilla on oma paikkansa. Ne ovat herkullinen lisä ja vastapaino suolaisen ruoan jälkeen. Helppo ja nopea jälkiruoka kruunaa kaiken. Esimerkiksi itseleivottu suklaakakku on yksi hyvä vaihtoehto. Mutta myös marjaisat jälkiruoat, esimerkiksi kiisseli, raikas rahka, täyteläinen trifle tai suussa sulava jäätelö löytävät varmasti omistajansa illan aikana.

Muita naisten illan jälkiruokaideoita ovat esimerkiksi marjapiirakat, kaurapaistos, vaniljajäädyke, uunipäärynät tai-uuniomenat, vohvelit tai vaikkapa pirtelö. Myös juustoiset tarjottavat sopivat mainiosti jälkiruoaksi, esimerkiksi juustomuffinit, juustokakku ja juustokeksit. Suurimman osan näistä kaikista jälkiruoista voikin valmistaa jo edellisenä päivänä ja joidenkin näiden maku vaan paranee entisestään päivien aikana jääkapissa odotellessa naisten illan alkamista.

Naisten illan menu luo pohjan täydelliselle illalle

Menu on syytä suunnitella huolellisesti naisten iltaa järjestäessä. Pääruoka, jälkiruoka ja suolaiset purtavat on hyvä miettiä siten, että niistä riittää varmasti ja ne sopivat kaikille ruoka-aineiden osalta. Jos on vähänkään epävarma jostain ruoka-aineen sopivuudesta, kannattaa selvittää asia tai sitten miettiä jotain toista vaihtoehtoa. Ruoan riittävyyden voi turvata tiedustelemalla etukäteen kuinka monta henkilöä on tulossa.

Juomapuoltakaan ei pidä unohtaa. On hyvä miettiä sopiva alkudrinkki, joka sopii myös niille jotka eivät käytä alkoholia. Myös muissa illan aikana tarjottavissa juomissa pitää ottaa huomioon alkoholittomat vaihtoehdot. Kun monia asioita on etukäteen miettinyt ja ottanut huomioon, silloin ei pääse niin helposti tapahtumaan ikäviä yllätyksiä. Ja päätavoitteenahan on se, että illasta tulisi hauska ja ikimuistoinen.